ensimmäinen kirjoitus

Käytiin eilen pötkön kanssa metsälenkillä. En tiiä mitä tekisin tai millainen koira tuosta olis tullut jos asuttais vieläkin kerrostalossa? Vaikea kuvitella enää elämää kaupunkiasunnossa. Tai eihän me nytkään missään korvessa asuta, mutta omakotialueella metsän vieressä ja 1,5 km päässä keskustasta. Silti tuntuu että kaikki olis erilailla jos ei oltais koskaan ostettu tätä taloa. Eetu tuli meille 18. joulukuuta ja kerkes viettää vauva-aikansa kerrostalossa. Silloin penikka ei vielä lenkillä oikeastaan käynyt ja elämä oli kaavaa nuku-syö-nuku-riehu-syö-riehu-nuku-riehu. Eli tilanpuutosta koiralle ei kotonakaan tullut. Yksinkään sitä ei siihen aikaan jätetty, eli eroahdistusta pienemmässä huoneessani ei tullut.
Eetulle tuli tutuksi pihassa oleva koivu, joka oli ensimmäinen "tohon voin vaan pissiä"- esine. Hetken päästä kuitenkin koko talon piha oli täynnä keltaisia läikkiä. Hmm, naapurit varmaan tykkäsivät mutta minä olin enemmän kuin tyytyväinen. Tyytyväisempi kuin kerätessäni litimärkiä sanomalehtiä ympäri asuntoa. Anyway koska Eetun pentuelämä oli vain lunta ja pakkasta, ei myöskään ulkoilu onnistunut kauaa. Käveltiin me pihan vieressä olevaa puistoaluetta ja sen lampia ympäri aina hiljalleen 20m kauemmas. Ainakin tämä herra kohtasi koko elämänsä alkuvaiheessa sellaiset hirvitykset kuin katuroskapönttö ja lyhtytolppa. Voi kamala kun niille piti uhitella surkealla pennun haukahduksella :)
On kerrostalomeiningissä hyvätkin puolensa. Jo ensimmäisinä viikkoina kotona pentu tutustui moniin erilaisiin ihmisiin pihapiirissä, koska olihan pieni nakki niin suloinen että sai paljon huomioita omakseen ;) Hieman käy sääliksi entisiä naapureita, jotka niin ihastuivat tähän koiraan joka muutti melkein heti pois.

Oon kuitenkin tosi iloinen että muutettiin pois. Tällä hetkellä Eetu asustaa hyvänkokoisessa omakotitalossa ja on valtakuntasta valtias (not), pääsee joka päivä juoksemaan vapaana metsässä erilaisessa maastossa ja sillä on iso aidattu takapiha leikkikenttänään. How lucky is that? Eetu rakastaa yli kaiken mennä vapaana. Metsässä se voi haistella ympäriinsä ja ottaa villejä spurtteja milloin haluaa. Itselleni on paljon mieluisampaa kävellä omaa tahtia silti tietäen, että koira pysyy varmasti 15m säteellä varmistaen ettet katoa näkyvistä. Sillä Eetu ei ole ikinä karannut vapaana ollessaan. Eri asia on joskus mielenkiintoiset asiat joiden perään tekisi mieli lähteä ja yhä vieläkin jotkut vastaantulijat. Luulen että tässä on pieni ongelma minussakin. Yleensä kun näen vastaantulijan eetun vapaana olessa menen jo valmiiksi sellaiseen "voi nyt se koira lähtee ton perään"- tilaan millä voi olla merkitystä miten koira reagoi. Silti yleensä ohitustilanteessa vapaana Eetu enää vilkaisee henkilön perään ja saattaa kääntyä, mutta tosiaan vain vilkaisee.

Onneksi lähellä on myös mahtavat kävelylenkkimahdollisuudet, sillä lenkkeiltyäni ja kierreltyäni täällä ajan mittaan tiedän varmasti päälle 20 eri pituista kiertomahdollisuutta. Päästään siis menemään koiran kanssa hyvin erilaisia lenkkejä, mikä tuo mukavaa vaihtelua ulkoiluun! Tästä tuli hieman pidempi selitys aluksi. Loppuun vielä eiliset kuvat lenkiltä, joissa Eetu näyttää kauneimman hymynsä!